Jo oli aikakin... Mutta kuten sanottu, aika on joskus myös hiljaisuuden.
Mitä sitten on elämässä tapahtunut? Leirejä on vyöllä taas muutama lisää... Hetken aikaa tuli myös asuttua poissa äidin helmoista, Tampereen Hervannassa, nääs. Ja hyvinhän tuo aika menikin, kesäksi vaan oli fiksuinta tulla takas Eurajoelle.
Fiksuna poikana muutin pois tietenkin sitten, kun työt loppui, eikä ollut kunnollisia tuloja. Näin se elämä toimii. Työt siis loppui, niin kuin pitikin. Tosin sen jälkeen vielä parit leirit on tullut vedettyä ja etenkin viimeisellä leirillä oli välillä oikeastaan haikeakin fiilis; se saattoi olla viimeinen rippileiri eurajoen seurakunnassa minun osaltani... ainakin ennen seuraavaa ;)
Auringonlaskua ei minulle viimeisenä iltana suotu, mutta aurinko sentään nousi viimeisenä aamuna :)
Hiukset on ajeltu, armeijan harmaat odottaa. Vähän voisi jopa jännittää. Asenne tuota lafkaa kohtaan on parantunut. Mikäs siinä on sotaa leikkiessä, ajasta otetaan kaikki hyöty irti. Johtajakoulutukseenkaan joutuminen ei olisi välttämättä se huonoin mahdollinen asia. Siitä ainakin olisi hyötyä. Toisaalta, eipä sekään haittaisi, vaikka sieltä pääsisi parissa viikossa pois. Avoimin mielin siis mennään.
Olen tuntenut
Tuulen tuoksun
Kuullut aaltojen pauhinan
Olen nähnyt sen
Kun sataa valkoista lunta
Olen huomannut
Ajan juoksun
Nähnyt varjojen kasvavan
Mutta pelkää en
Sillä unelmani ei ole unta